Ruotsin mestaruuskarsinnat keskeytettiin ennen finaalia, Iisko 14.

Kisan tulokset
30.1.2010

Alkuperäisestä kisakalenterista poiketen Iisko kävi ajamassa viikonloppuna Ruotsin mestaruuskisojen pohjoisen karsintojen Open-luokassa Open-kelkallaan. Tuloksena omien karsintaerien 5. ja 7. sijat. Kisa keskeytettiin ennen varsinaista finaalia, joten tuloksissa Iisko oli karsintojen perusteella 14.

Kisan keskeyttäminen ennen finaalia oli pettymys, mutta reissun tavoite saavutettiin.

- Minulla on ollut Open-projektia, mutta kelkka saatiin vasta perjantaina säätöihin ja päätös kisoihin lähtemisestä tehtiin vasta silloin illalla. Kisan tarkoituksena oli testata avoimen laitetta muihin nähden, nähdä miten se toimii ja ajaa ukkoa sisälle laitteen kanssa, Iisko summaa.

- Tavoitteet toteutuivat: testasimme uutta moottoria ja jousituksen set upia. Konepuolella mentiin eteenpäin, ja jousituksen puolella asiat paranivat myös, eli reissu kannatti. Openilla ajaminen oli yllättävän erilaista kuin vakiolla, varsinkin radalla, jolla oli vähän lunta ja johon muodostui vain vähän ajopattia. Säädötkään eivät olleet vielä sellaiset, että starteissa olisi pysynyt perässä. Eli hiomista on vielä. Kisa ei mennyt putkeen tuloksellisesti, mutta itselle tuli dataa, mitä lähdettiin hakemaankin, Iisko arvioi.

Älvsbyn kisan kolme parasta olivat Jussi Honka, Marcus Lundgren ja Hannu Toppala. Kisa jäi tyngäksi, koska aamulla oli pakkasta ja rata pölisi pahasti. Radalle ajettiin kivituhkaa ja kuskit odottivat kisan alkua tuntikausia. Kisan venyessä iltaan järjestävät keskeyttivät sen vedoten pimeyteen.

- Oma arvioni oli, että vaikka minulla ei ole kelkassa valoja, niin kisan olisi pystynyt ajamaan, sillä radalla oli valot. Järjestäjät vähän sekoilivat, Iisko harmittelee. 

--

Swedish Northern qualifications cancelled before finals, Iisko 14th

Contrary to the original race calendar, Iisko took part in the Pro Open class of the Swedish Northern qualifications in Älvsby with his Open sled. Iisko was 5th and 7th in his qualification groups. The race was however cancelled before the finals due to darkness, so Iisko's final standing was 14th based on the points.

- This was a disappointment, byt the team gained valuable experience and data on the Open sled, so the race was worth it, Iisko says.







17.4.2010
Iisko kiittää kaudesta 2010: EM-hopeaa, SM-hopeaa, SM-pronssia! / Iisko thanks for season 2010: EC Silver, FC Silver, FC Bronze!


17.4.2010
MM-kommentit: Iisko tyytymätön 9. sijaan / WC comments: Iisko disappointed with the 9th place


1.4.2010
PÄIVITETTY/UPDATED: Iisko keskeytti tekniseen vikaan semifinaalissa Kalixissa / Iisko out of the race due to a technical problem in Kalix


27.3.2010
MM 2010: tulokset ja kuvia / WC 2010: results and photos


23.3.2010
Pole Position -videot EM:istä / Pole Position videos from EC!



Näkkäläjärvi Motorsport

Promote your Page too
Design by Insoniq