Iiskolle SM-pronssia Racing 500 -luokassa

Kisan tulokset
20.3.2005

Ivalon kisa, jossa ajettiin kaikki luokat saman päivän aikana, oli Iiskolle kokonaisuutena talven parhaita. Hän oli Racing 500 -luokassa toinen ja Pro 800 -luokassa kolmas. Racingin hyvät ajot varmistivat myös makealta maistuvan SM-pronssin.

Ivalon kisa oli Iiskolle tärkeä, sillä Racing 500 -luokan lisäksi Iisko oli myös Pro 800 -luokassa hyvissä taisteluasemissa ajatellen mitalisijoja.

Aamu alkoi mahdollisimman epäonnisesti, sillä kasisatasten harjoituksissa kelkasta korkkasi etupukin iskari. Vaihtoehtona ei ollut muuta kuin alkaa huoltamaan iskari kuntoon. Varaiskari oli väärissä säädöissä, joten se unohdettiin. Samalla kelkkaan tehtiin muutakin säätöä, vaikka myös nelinelikymppisten aika-ajot painoivat päälle. Aika-ajojen alettua kelkka oli vielä varikolla kyljellään ja iskarit irti.

Iisko pääsikin radalle vasta viisi minuuttia ennen aika-ajojen päättymistä.

- Ajoin tutulla radalla yhden nopean kierroksen, jolla sain viidenneksi parhaimman ajan. En tiennyt sitä, joten päätin ajaa vielä toisen kierroksen. Toisella kierroksella hypyn jälkeen keljut pamahtivat poikki.

Siispä takaisin varikolle ja kotelo ja kettingit vaihtoon. Kasikasikymppisten aika-ajoon kuitenkin ehdittiin, mutta sijoitus siinä oli vasta seitsemäs.

- Meillä oli koko aamun hirveä kiire ja olimme koko ajan vähän myöhässä aikataulusta, mutta lähdin silti luottavaisin mielin kisaan.

Alla Iiskon kommentit erä erältä.

Racing 500 1. erä: turraavalla koneella neljänneksi

Ensimmäisessä startissa Iisko lähti Johannes Kotalan vierestä.
- Jonskin kelkka hyppäsi lähdöstä vähän paremmin, mutta pääsin kääntämään helposti ensimmäisessä mutkassa sisäpuolelta kärkeen.

- Kone toimi hyvin pari kierrosta ja Kotala jäi. Kolmannen kierroksen jälkeen kone kuitenkin alkoi turrata. Koneesta uupui noin 1,500 kierrosta eli 20-30 hevosvoimaa eli paljon verrattuna normaaliin sataan.

Meni kuitenkin yllättävän pitkään ennen kuin Janne Jurvelin, Hannu Toppala ja Johannes Kotala tulivat Iiskon ohi.
- Niinkuin Juha Kankkunen on sanonut, se mikä tehoissa hävitään, se hanskalla paikataan. Tulin siis mutkiin mahdollisimman lujaa kaasu pohjassa eivätkä pojat olleet maalissa kovin kaukana.

Iisko oli maalissa neljäs.
- Harmitti, sillä tässä erässä olisi ollut mahdolista ottaa erävoitto ja vielä kotiradalla.

Pro 800 1. erä: suksi ympäri 180 astetta

Erätauolla tiimi ahersi taas kelkan kimpussa ja sai sen juuri ja juuri lähtöön valmiiksi.
- Saimme kelkan toimimaan vähän paremmin tähän erään, mutta sain kuitenkin melko keskinkertaisen lähdön. Muuten en muista erästä paljoa mitään, sillä aamun hässäkkä oli kuin shokkihoitoa. - Jossakin vaiheessa Juujärvi ajoi minusta ohi ja sisuunnuin siitä vähän. Ajaessa Ristoa kiinni meille tuli pieni kolari, sillä ajoin hänen peräänsä mutkassa. Minun kelkkani suksi osui Riston kelkan telastoon ja kääntyi ympäri 180 astetta! Käänsin suksen ajaakseni varikolle, mutta huomasin ihmeekseni, että se oli ehyt.

Suksen raidetangot olivat ehjänä ja vain nivelet olivat vähän sujuneet. Sukset harittivat vähän, mutta kelkalla pystyi kuitenkin ajamaan.
- Olin tippunut kymmenenneksi, mutta nousin lopulta ajamalla ja kovalla puristuksella viidenneksi. Viimeisessä mutkassa ohitin vielä Ville Ruokamon.

Racing 500 2. erä: SM-mitali varmistui

- Tässä lähdössä kelkka hyppäsi ensimmäistä huonommin. Toiset menivät kelkan mitan edellä ensimmäiseen mutkaan, mutta pystyin taas kääntämään sisälaidasta Toppalan Henkan perässä toiseksi. Maalisuoran jälkeen hivutin hyppyrissä rinnalle ja sisälinjaa ohi.
- Kone lauloi koko ajan paremmin, sillä “putket alkoivat aueta”. Annoin vaan mennä täysillä ja Henkka ei pysynyt vauhdissani. Janne Jurvelin oli myös saanut hyvän startin ja tuli kovaa vauhtia takana, ohittaen Iiskon. - Sisuunnuin tästä ja päätin yrittää Jannen kantaan. Ajoimme koko ajan samalla suoralla ja maalissa eroa ei ollut kertynyt kuin ehkä 50 metriä. -Olin tosi tyytyväinen ajooni. Tajusin kuitenkin vasta varikolle tullessani, että olin voittanut SM-pronssia. Tuli tosi vapautunut ja aivan älyttömän hyvä olo. - Tämä oli ehdottomasti yksi makeimpia mitaleita ja vain PM-kulta 2002 tuntui paremmalta. Koko talven vastoinkäymisten ja aamun ongelmien jälkeen fiilis oli tosi hyvä! Hannu Toppala vei siis SM-kultaa ja toiseksi sijoittui Janne Jurvelin. Iisko tiimeineen haluaa onnitella poikia mitaleiden ja hyvien kisojen johdosta!

Pro 800 2. erä: kohennusta SM-pistetilanteeseen

- Viimeiseen erään oli helppo lähteä ja mieli oli rauhallinen.
Kelkka hyppäsi viivalta hyvin, mutta Iisko jäi mutkassa ryysikseen ja tuli ulos seitsemän-kahdeksan sakissa. - Päätin, että tästä on noustava ja aloin ajaa poikia kiinni yksi kerrallaan. Tiesin, että aikaa olisi 20 minuuttia ja monilla muillakin oli takana 15+20+15 minuuttia ajoa. Luotin myös omaan fysiikkaani. Loppuvaiheessa Iisko oli jo noussut neljänneksi Niko Korsumäen, Jarmo Näkkäläjärven ja Viktor Herténin kantaan. - Päätin puristaa ja antaa painetta Herténille. Hain ohitustilannetta ja pääsin kerran ohikin, kunnes Viktor kuittasi. Hänellä oli 160-170 hevosvoimainen kone allaan, joten se auttoi Viktoria suorilla ja siihen oli vaikeaa laittaa hanttiin. Nopea ajolinja kuitenkin löytyi ja Iisko pääsi Viktorin ohi. - Luotin siihen, että jaksan ajaa ja annoin mennä. Jamppu oli 200-300 metriä edelläni, joten en alkanut ottaa riskejä koittaakseni ajaa häntä kiinni. Pidin vain tasaisen rytmin, jotta ei tule virheitä ja jotteivat toiset tule ohi. Maalissa Iisko oli kolmantena. - Tuntui hienolta, sillä sain tällä ajolla kohennettua pistetilannettani kasisatasissa, joissa olen siis tällä hetkellä kolmantena.

Rankka kisapäivä

- Kisan ja neljän täysillä ajetun erän jälkeen olin väsynyt. Yhtään erää ei löysäilty, sillä tiesin, että fysiikka kyllä kestää, jos vehkeet vain kestävät. Jos joka viikonloppu joutuisi ajamaan tällaisia kisoja, niin tähän varmaan tottuisi.

Ivalon kisa saa Iiskolta hyvän arvosanan.
- Ivalolaiset pitivät taas ihan hyvät kisat. Hyvää oli, että aikataulu oli tiivis eikä ylimääräisiä makkaranmyyntitaukoja pidetty. Hyvä ettei ollut liikaa taukoja, jotta kroppa ei ehtinyt saada liikaa lepoa.

Rataa pitäisi Iiskon mukaan kuitenkin kohentaa.
- Keinolahti on rakennettu 90-luvulla, joten sitä pitäisi uudistaa nykykelkkoja ajatellen. Rataan pitäisi muun muassa tehdä kunnolla suoria.

Seuraavaksi ohjelmassa on Karasjoen pääsiäislauantain stadioncross. Vielä ei ole päätetty ajetaanko isolla vai pienellä koneella.

Ilmoittautumisohjeet Karasjoelle tulevat Iiskon saitille pian.







17.4.2010
Iisko kiittää kaudesta 2010: EM-hopeaa, SM-hopeaa, SM-pronssia! / Iisko thanks for season 2010: EC Silver, FC Silver, FC Bronze!


17.4.2010
MM-kommentit: Iisko tyytymätön 9. sijaan / WC comments: Iisko disappointed with the 9th place


1.4.2010
PÄIVITETTY/UPDATED: Iisko keskeytti tekniseen vikaan semifinaalissa Kalixissa / Iisko out of the race due to a technical problem in Kalix


27.3.2010
MM 2010: tulokset ja kuvia / WC 2010: results and photos


23.3.2010
Pole Position -videot EM:istä / Pole Position videos from EC!



Näkkäläjärvi Motorsport

Promote your Page too
Design by Insoniq